Mikä lopulta ratkaisee lomasi onnistumisen? Vastaus löytyy sinusta itsestäsi.

Vuoden paras hetki on taas käsillä. Loma alkaa. On aika irrottautua töistä ja keskittyä siihen, mistä eniten nautit. Ehkä levität purjeesi ja annat tuulen puhaltaa sinut sinisten laineiden keskelle, tai vetäydyt mökin rauhaan tietäen, ettei tarvitse lähteä mihinkään. Miten lomasi vietätkään, tiedossa on paljon tunteita. Helpotusta, tyytyväisyyttä, innostusta, läheisyyttä, rauhaa ja lepoa. Mutta usein myös pettymyksiä, turhautumista, kiukkua, riitoja, tyhjiin raukeavia odotuksia ja toiveita. Kun olet paahtanut töissä koko alkuvuoden, lomailu voi tuntua taitolajilta. Tässä muutamia vinkkejä, miten lomastasi tulee paras mahdollinen.

 

Aloita jo ennen lomaa

 

Hyvä loma alkaa jo ennen lomaa. Kuuntelet itseäsi, mitä lomallasi haluat tehdä, ja teet suunnitelmia sen mukaisesti. Vertailet ihannelomaasi realiteetteihin – perhe, talous, käytettävissä oleva aika ja muut olosuhteet asettavat omat reunaehtonsa. Mikä näissä puitteissa on mahdollista? Mikä on kaikista tärkeintä? Liian korkealle viritetyt odotukset pilaavat monien loman. Tavoittele parasta mahdollista, mutta säilytä asenne: ”Näin on hyvä, tällä mennään!”

 

Muuta aikaperspektiiviä

 

Kun loma alkaa, yritä muuttaa aikaperspektiiviäsi. Työelämässä elämme koko ajan tulevaa suunnitellen. Kokeile lomalla, voitko elää vain hetken kerrallaan. Tämä hetki jää kokematta, jos mielesi on jo tulevissa hetkissä. Jos istut laiturin nokassa, mutta mietit jo illallista, laiturihetki menee ohi. Sano siis itsellesi usein: ”Tässä ja nyt!” Ja unohda tulevat hetket. Loman paras hetki on juuri nyt!

 

Kiinnitä huomiota tunteisiin

 

Kiinnitä paljon huomiota myös tunteisiisi. Stressi ja täysi kalenteri ovat tunnetusti aikamoisia tunne-elämän latistajia. Lomalla tunteetkin taas heräävät. Kuuntele, mitä ne sinulle kertovat. Työelämässä odotetaan jatkuvaa huippusuoritusta, mutta sellainen on mahdotonta, jos ei välillä kerää voimia ja palaudu. Tunteissakin on voimavaroja lisääviä, kuluttavia ja palauttavia tunteita.

Esimerkiksi innostus ja ylpeys energisoivat, turhautuminen ja viha kuluttavat energiaa, tyytyväisyys ja helpotus palauttavat voimavaroja. Uusimpien tutkimusten mukaan erityisesti selkäpiitä kutkuttelevat, ihon kananlihalle nostavat VAU – elämykset edistävät terveyttä ja lisäävät elämän mielekkyyttä. Montako kertaa lomallasi pysähdyt huokaamaan: ”Miten hienoa tämä hetki voikaan olla!?” 

Tunteet määrittävät sen, onko lomasi ollut mielestäsi onnistunut vai ei. Kyllä, kävit golfaamassa, mutta miltä se tuntui? Ja vietit laatuaikaa puolisosi ja perheesi kanssa, mutta mitä tunteita se herätti?

Eräs henkilö kertoi minulle menneensä kerran ystävänsä kanssa telttailemaan. Lomalta he odottivat aurinkoa ja upeaa rantaelämää. Mutta kun he saapuivat perille, satoi kaatamalla. KOKO viikon. Teltta oli litimärkä. Joka paikassa oli mutaa ja lätäköitä.

Alun pettymyksen jälkeen, he alkoivat nauraa. He juoksivat ja tanssivat sateessa. He istuivat märässä teltassaan ja uppoutuivat loputtomiin keskusteluihin. Heillä oli hauskaa. He kokivat syvempää yhteyttä toisiinsa kuin koskaan aikaisemmin. He nauttivat joka hetkestä. Heillä oli paras telttaretki ikinä!

Työuupumuksen ensimmäisiä merkkejä on mielihyvän katoaminen, ja toisaalta mielihyvän kokemukset ovat parasta lääkettä uupumusta vastaan. Minkälaiset tunteet hallitsevat omaa tunne-elämääsi lomalla? Kun koet palauttavia ja energisoivia tunteita, kiinnitä niihin erityistä huomiota ja ime niiden vaikutuksia itseesi. Näin ne voimistuvat. Kun kuluttavat tunteet ottavat vallan, kuuntele niitä kuin ystäviäsi. Kun ne tulevat kuulluksi, ne usein väistyvät ja tekevät tilaa uusille.

 

 

 

Lopuksi vielä kokoelma sekalaisia vinkkejä:

 

  • Pyri lomailemaan tarpeeksi pitkiä pätkiä kerralla. Usein ensimmäinen viikko menee lomalle orientoitumiseen.
  • Varaa aikaa myös pelkästään itsellesi. Varsinkin perheellisten olisi hyvä sopia myös jotain ihan omaa molemmille vanhemmille erikseen, jos suinkin mahdollista.
  • Jos mietit omaa jaksamistasi huolestuneena, niin hyvä kysymys on: ”Milloin olet viimeksi kokenut olosi aidosti rentoutuneeksi ja levänneeksi?” Jos koet tuollaista ainakin kerran viikossa esim. viikonlopun jälkeen, tilanteesi on todennäköisesti hyvä. Jos et koe tuollaista juuri koskaan, edes loman jälkeen, hälytyskellojen pitäisi soida ja sinun kannattaa tarkastella tilannettasi vakavasti.
  • Kun lomasi alkaa olla lopuillaan, mieti mikä lomassasi oli parasta. Lomailukin on taitolaji, jota voi oppia, mutta sen edellytys on, että otat kokemuksistasi opin irti.

 

Näillä sanoilla toivotan Sinulle, lukija, erinomaisen virkistävää kesää!

/Jarkko

Seuraa meitä ja jaa!