Search

Kaikki johtaminen on ihmisten johtamista

OP Kainuun toimitusjohtaja, Teuvo Perätalo, kertoo että viime vuoden toimintasuunnitelmaan haluttiin nostaa tunnejohtaminen. Sopivaa valmennuksen tarjoajaa etsittiin OP-ryhmän kanavia pitkin. “Kaikki johtaminen on ihmisten johtamista: taitoja pitää aina kehittää ja virkistää. Johtoryhmällemme ja itselleni oli juuri sopiva hetki osallistua tunnetaitovalmennukseen”, Perätalo kertoo.

Perätalo oli jo aiemmin lukenut tunnejohtamisesta ja muillekin johtoryhmäläisille aihe oli tuttu. Emergy valittiin valmennuksen toteuttajaksi tunnetaitovalmentajien, Jarkko Rantanen ja Ira Leppänen, vaikuttavuuden sekä tutkittuun tietoon pohjautuvien menetelmien perusteella.

“Koitimme analysoida, mitä kukin yritys tarjoaa. Meille oli tärkeää, että Emergy on aktiivisesti mukana yliopistotason tutkimus- ja kehityshankkeissa. Valmennuksilla on akateeminen pohja ja valmentajat ovat myös kirjoittaneet aiheesta tietokirjoja.”

Viidestä moduulista koostuva valmennus oli Perätalon mukaan innostava sekä hyvin fasilitoitu: kaikki uskalsivat heittäytyä mukaan. Valmennuksesta jäi käteen lisääntynyt tietoisuus tunteiden vaikutuksesta johtamiseen sekä monta hyödyllistä arjen työkalua.

”Oli hienoa huomata, miten tunnetaitoja oli konseptoitu selkeiksi, opittaviksi taidoiksi. Esimerkiksi tunnepaljastus- ja miinanraivaustekniikat, hiljaisuuden opettelu, syväkiitoksen antaminen sekä 100-prosenttisen läsnäolon harjoittelu toivat tunnetaidot konkreettisesti arjessa sovellettaviksi taidoiksi.”

Tunnepaljastus sopii Perätalon mielestä loistavasti erilaisiin palavereihin ilmapiirin keventäjänä. “Ilmapiiristä tulee ihmiskeskeinen ja lämpimämpi. Ihmiset ovat kiinnostuneempia asiasta, kun puhutaan myös tunteesta”, hän arvioi. Miinanraivausta puolestaan voidaan käyttää, kun edessä on hankala tilanne. Tekniikka auttaa valmistamaan toista osapuolta mahdollisesti negatiiviseen asiaan.

Valmennuksen myötä Perätalo arvioi johtoryhmätyöskentelyn muuttuneen. Ihmisillä on vapautuneempi ja rennompi olo, keskustelu on avoimempaa ja toista kunnioittavaa, vaikka samalla parannusehdotuksiakin uskalletaan esittää.

“Ilmapiiri vaikuttaa merkittävästi päätöksentekoon, sillä saavutamme monipuolisemman harkintakyvyn. Kaikki uskaltavat rohkeasti tuoda ajatuksiaan esille silloinkin, kun asia ei ole itselle erityisen läheinen”, Perätalo kiteyttää.

Perätalo suosittelee tunnetaitovalmennusta kaikille organisaatioille, joissa on ihmisiä johdettavana.

“Tunnetaitoja kannattaa kehittää kaikilla henkilöstön tasoilla – ei pelkästään päällikkötasolla. Näitä tekniikoita voi hyödyntää johtamisen ohella mainiosti myös perhe-elämässä.”

Johtajan ei tarvitse olla aina äänessä

Perätalon kokemuksen mukaan johtamisessa haastavinta on ihmisten, ihmissuhteiden ja tilanteiden vaihtelevuus. Vuosien aikana hän on oppinut, ettei pelkkä rationaalisuus riitä hyvässä esimies- tai johtamistyössä.

“Nuorena luotin aika paljon tietoon ja järkeen. Sittemmin olen ymmärtänyt, että looginen viestintä ja ajattelu eivät yksinään riitä. Tarvitaan monenlaisia ulottuvuuksia, jotta johtaminen siirtyy käytännön tekemiseksi”, hän toteaa.

Perätalo pyrkii hankkimaan palautetta omasta johtamistyylistään jatkuvasti. OP:lla teetetään henkilöstölleen pulssimittauksia ja henkilöstötutkimuksia, joita puretaan keskustelemalla. Lisäksi Perätalolla on tapana pyytää palautetta suoraan kahdenkeskisissä kohtaamisissa. Uralla mieleen ovat jääneet erityisesti positiiviset palautteet, joita hän on saanut esimiesten valmennuksesta.

“On ollut hienoa nähdä kuinka esimiehet, joita olen valmentanut heidän ensimmäisissä esimiesrooleissaan, ovat päässeet urallaan eteenpäin.”

Tärkein oppi, jonka voi esimiehelle antaa, on Perätalon mukaan panostus läsnäoloon ja kuuntelemiseen.

“Aina ei tarvitse olla itse äänessä. Tätä varten meillä on kaksi korvaa ja yksi suu.”

Jaa artikkeli:

Aiheeseen liittyvät:

Blogit

HumanClubin kausi 22/23

HumanClub on Workplace Nordicin ja Emergyn perustama kehittäjäyhteisö, jossa ammattilaiset eri aloilta kohtaavat ja rakentavat sovelluksia ja palveluita työelämän ja

Lue lisää >>
Scroll to Top

Ota yhteyttä