Vihan tunne kavahduttaa, hävettää ja pelottaa. Mitä jos viha olisikin kuin ystävä tai lähin neuvonantaja, joka tuo tärkeää viestiä?
Ira Leppänen on työelämän tunnetaitovalmentaja, joka valmentaa työssään yksilöitä tunnetaitoisempaan toimintaan itsensä ja muiden johtamisessa. Valmennusten tavoitteena on kehittää paitsi ihmisten suorituskykyä – myös hyvinvointia ja resilienssiä. Leppäsen kokemuksen mukaan viha on yksi ristiriitaisimmista tunteista, jota ei välttämättä osata hyödyntää itsensä johtamisessa.
Leppänen arvioi, että etenkin tässä hetkessä esiintyy paljon sisäistä myllerrystä ja ristiriitaa, jolloin ihminen joutuu kohtaamaan itsensä riisuttuna työroolista. “Kuka minä olen, kun työ ei enää tapahdukaan ainoastaan toimistolla ja kotiminä ja työminä sekoittuvat harmaaksi massaksi?”, kuvailee Leppänen tyypillistä kriisiä.
Tukahdetut tunteet myllertävät alitajunnassa ja viha saatetaan päästää pintaan vasta siinä vaiheessa, kun se on jo todella voimakasta. Leppänen kannustaa suhtautumaan vihaan uteliaasti ja armollisesti.
“Viha itsessään ei ole hyvä tai huono – merkityksellisintä on tapa, jolla sitä käsittelet. Mieti, missä asioissa viha ilmenee itsessäsi, asiakkaissasi tai vaikkapa tiimiläisissäsi? Ja mitä se kertoo?”
Vihan tukahduttamisesta sen tietoiseen käsittelyyn
Leppänen kuvailee, kuinka on ollut itse luonteeltaan lapsesta asti tulta ja tappuraa, eikä vihan käsittelyyn ollut kovin rakentavia keinoja.
“Ainoa tapa, jonka opin, oli vihan tukahduttaminen. Tein sitä niin kauan, kunnes sisäinen painekattilani lopulta räjähteli – joskus suoranaisena raivona”, Leppänen naurahtaa.
Lopulta hän ymmärsi, että vihan tunnetta tulisi osata käsitellä itsessään. Ensimmäinen askel siihen oli tunnistaa ja myöntää itselleen tuo kavahdettu vihan tunne. Ja sen jälkeen, miten ottaa se rakentavasti puheeksi. Yhden ison oivalluksen tarjosi myös oman terapeutin kanssa käyty keskustelu, jonka myötä Leppänen tajusi, että ei ole toisten tehtävä toimia selvännäkijöinä ja tunteidemme tulkkeina.
“Emme voi olettaa, että edes ne kaikista läheisimmät ihmiset osaisivat tulkita kulmakarvojemme asennosta, mitä haluamme tai ajattelemme. Minä olen vastuussa tunteistani ja valinnoista, miten ilmaisen niitä toisille. Minun vastuullani on kertoa, mitä ajattelen, jos haluan tulla ymmärretyksi”, Leppänen painottaa.
Hän tietää, ettei avoimuus hankalista tunteista ole helppoa.
“Paljon helpompaa on möksähtää ja padota pettymyksensä, kun toinen ei ymmärrä turhautuneen huokaukseni sanomaa. Tähän törmää siviilielämän lisäksi jatkuvalla syötöllä myös työelämässä: mikä pettymys, kun se kollega ei osaa lukea ajatuksiani.”
Vihan tunne auttaa priorisoinnissa
Leppänen näkee vihan välineenä, jota voidaan hyödyntää rajojen asettamiseen ja itsensä johtamiseen. Monesti oma aikataulu on ahdettu niin täyteen, että vikaa aletaan etsiä ulkoa.
“Loppu viimein olemme itse vastuussa siitä, kuinka paljon palavereita olemme päiväämme sulloneet, mikä johtaa jatkuvaan riittämättömyyden tunteeseen. Tällöin pintaan nouseva vihan tunne on tärkeä viesti siitä, että jotakin tulee tehdä toisin.”
Jos jokainen palaveri ärsyttää ja tuntuu, ettei työntekijöiden ongelmille ole aikaa, on Leppäsen mukaan usein kyse omien rajojen puuttumisesta. Kiire tappaa empatian – itseä ja muita kohtaan. Leppänen kehottaa pohtimaan, mistä viha kertoo.
“Voisitko hyödyntää ärtymystäsi paremmin oman ajankäytön hallinnassa ja prioriteettien kirkastamisessa? Miten sinä voisit hyödyntää vihan voimaa ja asettaa omat rajasi?
